*

Eliisa Kuusama Kuuluuko se valtiolle?

Poliisi Pridessä on kädenojennus

HeSetan järjestämä Helsinki Pride –festivaali on viime vuosina kasvanut protestimarssista karnevaalitunnelmaiseksi kansanjuhlaksi, jossa kävi tänä vuonna yli 35 000 ihmistä. Tänä vuonna marssille osallistui yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän kutsumana eri viranomaisia, muun muassa Suomen Poliisin edustaja.

Seurasin keskustelua aiheesta eri kanavissa, ja osa keskustelijoista oli kiihkeästi sitä mieltä, ettei Poliisi saa osallistua marssiin ideologisista syistä lainkaan; pääasiassa kritiikki koski poliisin suorittamia turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia, joissa yleensä unohdettiin sanoa, että poliisi toimii ainoastaan toimeenpanevana viranomaisena eikä voi vaikuttaa palautuspäätöksiin (eikä pidäkään).

Osa sateenkaarivähemmistöihin kuuluvista vastusti Poliisin osallistumista vedoten Priden historiaan. Myös kansanedustaja Päivi Räsänen ja muutama muu kristillisdemokraatti antoivat kielteisiä lausuntoja viranomaisten osallistumisesta, vedoten muun muassa siihen, etteivät Priden arvot vastaa joidenkin suomalaisten vakaumuksia.

Pride-marssiperinne alkoi Yhdysvalloista Stonewallin mellakoista 1969, kun poliisin paikalliseen hlbti-väestön suosimaan kapakkaan suorittama ratsia johti paikalle tulleiden katselijoiden, asiakkaiden ja poliisin välisiin yhteenottoihin ja spontaaneihin mellakoihin, joiden innostamana perustettiin ensimmäiset seksuaali- ja sukupuolivähemistöjen oikeuksia ajavat järjestöt.

Historia ei kuitenkaan selitä, miksi Suomen Poliisi ei saisi anno domini 2017 osallistua yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa juhlivaan kulkueeseen, sillä jokainen 2001 vuoden jälkeen valmistunut poliisi on esimerkiksi vannonut Poliisin eettisen valan, joka velvoittaa noudattamaan ihmisarvoa ja oikeuksia. Jokainen viranomaistaho Suomessa tarvitsee lisää koulutusta sateenkaari-ihmisten ja muiden marginaaliryhmien kohtaamiseen, ja en epäile yhtään etteikö täältä löytyisi liutaa ihmisiä, joita yksittäinen poliisi on väärin kohdellut. Suomen Poliisin toiminta on kuitenkin silti aika kaukana 60-luvun New Yorkin Public Morals Squadista, joka pidätti vastakkaisen sukupuolen asuun pukeutuneita ja ratsasi homobaareja.

Seksuaali- ja sukupuolivähemistöt ovat monin tavoin valtaväestöä haavoittuvammassa asemassa vaikka lainsäädäntö syrjivää translakia lukuunottamatta alkaakin olla kunnossa, ja on siis erityisen tärkeää, että Poliisi ylläpitää toimivaa keskusteluyhteyttä hlbti-järjestöihin. Itse näen poliisin halun osallistua Prideen nimenomaan kädenojennuksena sateenkaarivähemmistöille, mutta käteen voi joko tarttua vai sylkäistä kohti. Itse suosittelisin ensimmäistä; on tärkeämpää toimia yhdessä muutoksen hyväksi kuin märehtiä vanhoissa kaunoissa.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen hallituksen varajäsen, joka haluaa laajempia yksilönvapauksia ihan jokaiselle. Lisää yhteiskuntapoliittisia myös Twitterissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Olipas punnittu puheenvuoro! Kiitos!

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Oliko poliisi mukana pukeutuneena Tom of Finland tyylin mukaisesti virkapukuun ?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Se olisi kyllä ollut hauskaa, mutta en usko että kovin monen poliisin pokka olisi siihen riittänyt...

Käyttäjän eliisakeskinen kuva
Eliisa Kuusama

Olivat kyllä ihan virallisessa haalareissa, ei tainnut olla nahkaa edes vyöt.

Tiina Kuusama

"--on tärkeämpää toimia yhdessä muutoksen hyväksi kuin märehtiä vanhoissa kaunoissa."

Historiaa ei voi muuttaa; tulevaisuutta voi. Pride syntyi reaktiona virkavallan ja seksuaalivähemmistöjen yhteenottoihin. Vuonna 2017 on syytä juhlia virkavallan osallistumista ja muutosta, joka on saatu aikaan yhteiskunnassa. Vapaa yhteiskunta toteutuu, kun tulemme toimeen keskenämme vapaaehtoisesti.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Juurikin näin! Tässäkään tapauksessa ei tule nöyrtyä äänekkäiden ääriajattelijoiden mielenoikkuihin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On virkavallan taholta nerokasta toimintaa soluttautua erilaisiin tapahtumiin kuten Pride-kulkueeseen ja tässä tapauksessa vieläpä kutsuttuna marssijana.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Millaisille marsseille poliiisi saa tai ei saa osallistua? Saako poliisi osallistua feministien marssille? Entä rajat-kiinni-marssille? Anarkistien marssille?

Käyttäjän eliisakeskinen kuva
Eliisa Kuusama

Päätökset osallistua kuhunkin tapahtumaan tekee poliisin itse, varmasti paremmalla harkinnalla kuin satunainen blogisti. Veikkaan kuitenkin että ainakaan valtiota vastustavilla marsseilla poliisia ei tulla näkemään itse marssijoiden joukossa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Hyvin pohdittu.

Tulevaisuudessa tulemme ihmettelemään koko tätä seksuaalisuuteen liittyvää keskustelun tarvetta saati sen nykyistä kiihkoa.

Mutta aina on ollut uuteen tietoon ja ymmärrykseen perustuvan sivistyksen vastustajia. Heissä on kuitenkin se hyvä puoli, että heidän kannanottonsa saavat ihmiset entistä enemmän näkemään, mistä on kysymys. Hekin siis tavallaan edistävät sivistyskehitystä.

Käyttäjän eliisakeskinen kuva
Eliisa Kuusama

Hyvä kommentti.

Itse kun luin jenkkien rotuerottelusta jäin moneen otteeseen miettimään, että mitä ihmettä porukka on oikein ajatellut (mm. eri sovituskopit mustille ja valkoisille, koska muutoin valkoisten vaatteet saattoivat koskea pintoja, joissa mustien vaatteita on ollut).

Mutta niin se varmaan menee, että 20 vuoden päästä tätä aikaa katsellessa kauhistellaan, että miten ollaan oltu niin takapajuisia että on pakkosteriloitu sukupuolensa korjaavia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Totta.

Synnyttävä mies ei varmastikaan aiheuta kauhistelua 20 vuoden päästä vaan tätä iloista perhetapahtumaa osataan asianmukaisesti niin arvostaa kuin juhliakin.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #14

No, ehkä miesten synnytyksiin menee hieman kauemmin aikaa :D

Ellet sitten tarkoittanut kohdun vuokrausta ...

Tarpeeksi kauan kun aikaa menee, niin lapset tehdään koetputkissa alusta loppuun ... tai ei kai sentään?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #15

Naisesta mieheksi leikkauksien ja hormonihoitojen avulla muuttuneita synnyttäjiä on maailmalla ollut jo niin monta, etteivät synnytykset ylitä enää uutiskynnystä.

Luonnollisesti ( steriloimattoman naisen ) miehen lapsi syntyy näissä tapauksissa keisarinleikkauksella.

Toimituksen poiminnat